Aviators Association ry
Yhdistyksestä
Aviators Association ry:n perustamiskokous pidettiin 8.5.2012 Malmin lentoasemalla. Yhdistys perustettiin henkilöille, joille ilmailu on enemmän kuin ammatti.
Yhdistyksen tarkoituksena on ammattilentäjien kokemusten siirtäminen jälkipolville sekä ilmailun edistäminen Suomessa. Toimintaamme voidaan kuvata esimerkiksi mielikuvilla: ilmojen rotarit, ilmailun puolestapuhujat ja ilmailua laajasti harrastavat lentäjäveljet.
Tapaamme noin neljä kertaa vuodessa Helsingin Suomalaisella Klubilla. Lisäksi yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus osallistua ilmailuaiheisiin retkiin, esimerkkinä vierailu Kosmonauttien koulutuskeskuksessa ja Moninon ilmailumuseossa tammikuussa 2015.
Jäsenyys
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä liikennelentäjänä toimiva tai toiminut henkilö tai Suomen Ilmavoimien lentomerkin omaava henkilö. Tällä hetkellä Aviatoreita on noin 208.
Jos et ole vielä Aviatori, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen jaseneksi@aviators.fi. Kerro ilmailutaustasi ja tule mukaan joukkoomme.
Yhdistyksen jäsenmaksu on 30 euroa vuodessa.
Jos olet jo ilmoittautunut Aviatoriksi, pääset kirjautumaan sivuillemme tästä klikkaamalla.
Yhteystiedot:
Puheenjohtaja Petteri Tarma: puheenjohtaja@aviators.fi
Sihteeri Jouni Finnilä: palaute@aviators.fi